Paavo Antikainen on valittu SYL:n liittohallitukseen vuodelle 2020

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous on käynnissä Lahdessa, ja liittokokous on juuri valinnut liittohallituksen vuodelle 2020! Hallitukseen valittujen joukossa on TREYn oma ehdokas, TREYn varapuheenjohtaja Paavo Antikainen!

Paavo iloitsee valinnastaan: “Upeaa päästä viemään ylioppilasliikettä uudelle vuosikymmenelle! Valinta on valtava luottamuksen osoitus, ja olen häkeltynyt saamastani tuesta tämän kampanjan aikana. Olen iloinen siitä, ettei tätä matkaa ole tarvinnut tehdä yksin.

Lisäksi liittohallitukseen valittiin Paula Karhunen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta, Johanna Pohjonen Turun yliopiston ylioppilaskunnasta, Teemu Virtanen Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta, Jenni Tuomainen Lapin yliopiston ylioppilaskunnasta ja Frans Cederlöf Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta.

Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi valittiin eilen Tapio Hautamäki Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta. TREY onnittelee lämpimästi Paavoa ja muita hallitukseen valittuja!